10 pävän pyrähdys Suomen Haltin (1324m), Ruotsin Kebnekaisen (2104m) ja Norjan Galdhøpiggenin (2469m) huipuille. "Tällä reissulla ei muuten sitten eksytä" Kuvassa Nokialta lahjuksina saadut e71:set. Pallas-hotellin pihalla ihmettelimme poroja ja porot meitä. Taustalla Palkaskero (646m). Hieman esimakua tulevasta saimme nousemalla Taivaskeron (807m) huipulle. Aikaa nousuun tuhraantui reilu tunti. Huipulla muuten sytytettiin Olympiatuli 6. heinäkuuta 1952 klo 24.00. Maisemat olivat komiat ja eikä kelissäkään ollut valittamista. Reissun alkupuolella intoa riitti kuvien räpsimiseen.
Muutaman minuutin tauko huipulla ja kiireellä alas. Alhaalla Hotelli-pallas ja taaempana Lommoltunturi (556m). IMG 8063 Alastulo meni joutusasti noin puolessa tunnissa. IMG 8071 Sunnuntai ja F1 Jussin mökillä Muoniossa. Formuloiden jälkeen suuntasimme kohti pohjoista ja Norjaa. Ensimmäinen tauko pidettiin heti Norjan puolella.
Vuonot ja vuoret kiinnostivat kovasti. IMG 8078 Birtavarren kohdalla käännyttiin ylös vuorille ja kohti Haltia. P1030417 Kusitauko jossain lumirajan tuntumassa. Lampaita sai olla hätistelemässä useaakin otteeseen. Perillä Guolasjärven rannalla.
Seuraavaksi päiväksi oli luvassa sateita joten päätimme hyökätä samantien Haltin kimppuun. Vajaa tunti loivaa nousua takana ja Guolasjärvijärvi jää taakse. Reittivalintamme ei mennyt aina ihan nappiin. Haltin laelle päästyämme harhailimme kivikossa melkoisen tovin etsien itse huippua. IMG 8118 Löytyhän se huippu vihdoin! (1365m). IMG 8131
IMG 8139 Raisduattarhaldin (Haltin) huippu on Norjan puolella. Haltin rinteellä sijaitsee myös suomen korkein kohta (1324m) joten seuraavaksi sen kimppuun. Panoraama Suomen puolelle. Rajapyykki 303B löytyi harhailujen jälkeen. Nimet kirjaan (+91000) Suomen korkein tunturi Ritnicohkka (1317m) noin 4km haltilta.
Nousu Haltille ja takaisin kesti noin 8 tuntia. P1030448 Aamu alkaa valjeta ja matkaa autolle vielä rutkasti jäljellä. Muutaman tunnin unet autossa jonka jälkeen takasi kohti Suomea ja lämmintä saunaa. Kuvassa Guolasjärvi ja takana Raisduattarhaldi (Halti) (1365m).